007

We make sense

Poltin viimeisen vogueni hetki sitten. Katselin taivaanrantaa,

auringon katoamista horisonttiin. Tuuli löi hiljaa poskille ja päässä

pyöri vain se, kuinka paljon rakastankaan syksyä ja Heikkiä.

Tähän hetkeen sopii runoni, jonka kirjoitin jo kauan sitten.

Kävellessäni ohitsesi annan hengitykseni katketa,
annan sen välillä kiihtyä
ja sitten taas loppua kokonaan.

Hengitän pätkissä,
hengitän vain kun tuntuu
että minun pitäisi hengittää.

Välillä otan sinun hengitysrytmisi kiinni
ja hengitän kanssasi samaa ilmaa,
samaan tahtiin
ja tunnen
kuinka sinä jokaiselle hengenvedollani menet sisääni
ja hengitysteitse liikut minun ruumiissani.

En haluaisi koskaan hengittää sinua ulos minusta
Ohikulkijat piirtävät vesisateen täyttämiin kuoppiin
uusia taideteoksia, merkityksettömiä.